Diandra-konsertti
pe 5.7.2024 klo 18.00
Mustion Linnan kesäteatteri
Huikeaääninen laulaja Diandra on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Diandra tuli alunalkaen yleisölle tutuksi mm. Tähdet, tähdet -ohjelmasta, sittemmin lukuisista muista tv-ohjelmista ja konserteista. Unohtamatta Idols-voittoa, jonka kautta upea laulajatar ponnahti suureen julkisuuteen.
Diandran musiikki on soinut myös radioissa. Hän on julkaissut jo kaksi omaa albumia Outta My Head ja Dynamiittii. Mainittakoot viimeisimmältä singlelohkaisut Paha poika ja Onni on, jotka nekin ovat soineet ahkerasti soittolistoilla. Diandran on duetoinut singleillä mm. Mikael Gabrielin (Päästä mut pois / Viimeisen kerran), Uniikin (Niin hyvä on) ja Cheekin kanssa (Fiiliksissä / Huitoo). 2017 julkaistiin Diandran esittämä kappale Light Up the Ice, joka oli taitoluistelun MM-kilpailujen tunnuskappale.
Esityksen kesto n. 2 tuntia (sis. väliajan)
Liput
39 € (Lippupiste 43.10 + palvelumaksut)
(+ mahd. toimitus- / laskutuskulut)
Katettu ja numeroitu katsomo
Lippuja myös:
Lohjan Prisma
R-kioskit
sekä Lippupisteen muista toimipisteistä.
Tämän esityksen maksutavat:
Käteinen, pankkikortti, luottokortti
Väliaikatarjoilut, ruokailut, majoitus: Mustion Linnan Krouvi,
Mustion Linnan yleiset toimitus- peruutusehdot: https://www.mustionlinna.fi/fi/toimitusehdot
Peruutukset yhteistyökumppanin palveluihin Teatteri Provinssin puh. 0440-520 260 tai
MUSTION LINNAN PUISTOON VAPAA PÄÄSY.
ENNAKKOVARAUKSET SUOSITELTAVIA KAIKKIIN PALVELUIHIMME.
RAVINTOLA LINNANKROUVI
Tervetuloa löytämään makuja jotka jäävät mieleen!
Menut päivittyvät kotisivuillemme -> https://www.mustionlinna.fi/fi/ravintola/illallinen-lounas
Pöytävaraukset 24/7 shopistamme -> https://cloud.hotellinx.com/NetReservationsMustionlinna
Aukioloajat: https://www.mustionlinna.fi/fi/ota-yhteytta/aukioloajat
HOTELLI
Suosittelemme Bon Vivant - hotel & dinner elämystä!
Hintaan sisältyy:
Keittiömestarin neljän ruokalajin illallinen ravintolassa
Yhden yön hotellimajoitus comfort 2hh
Kartanon aamiainen ravintolassa
Hinnasto ja lisätietoa -> https://www.mustionlinna.fi/fi/hotelli/paketit
Hinnasto ja varaukset shopistamme ->https://cloud.hotellinx.com/NetReservationsMustionlinna
Sisäänkirjaus hotelliin kello 16:00 alkaen. Uloskirjaus kello 11:30.
Aamiainen sisältyy huonehintaan.
Aamiainen tarjoillaan ravintola Linnankrouvissa kello 08:00-10:00 välisenä aikana.
LINNAKIERROS
Mielenkiitoinen Linnakierros Mustion Linnan päärakennuksessa ammattitaitoisen oppaamme johdolla on elämys!
Kierroksella upeassa Kartanomuseossa kuullaan mielenkiintoisia ja hauskojakin henkilötarinoita värikkään historian lisäksi.
Kierrokset ovat olleet erittäin suosittuja ja saaneet valtavasti hyvää palautetta.
Linnakierros kestää noin tunnin.
Hinnasto ja lisätietoa -> https://www.mustionlinna.fi/fi/museo-a-puisto/museo-a-opastetut-kierrokset
TÄRKEÄÄ TIETÄÄ
SAAPUMINEN JA PYSÄKÖINTI
Mustion Linnan aluekartasta voit tarkistaa kohteiden sijainnit ja kohdettasi lähimpänä olevat parkkialueet.
Aluekartta streetmapin alapuolella ->
Inva paikat sijaitsevat ravintola Linnankrouvin edustalla.
Hätätiet on pidettävä vapaana kaikkien turvallisuuden vuoksi. Ethän pysäköi kesäteatterin tai ravintola Linnankrouvin edustalle mikäli et tarvitse inva paikkaa kulkuneuvollesi.
Mustion Linnan pääparkkipaikkaa vastapäätä Mustion kirkon vieressä löytyy myös parkkitilaa.
Etäisyys ravintolaan kirkon parkkipaikalta on noin 400 metriä.
VIERAAN VASTUU
Ystävällisesti huomioikaa että henkilökunnan toimintaohjeiden noudattaminen on vieraiden vastuulla.
Mustion Linnan henkilökunnalla ja oppailla on oikeus pyytää vierasta poistumaan joka ei noudata toimintaohjeita.
SOVELTUVUUS, KELPOISUUS, VAKUUTUKSET JA VAATIVUUSTASO
Mustion Linna on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista ja on museoviraston valvonnassa. Museossa on kameravalvonta.
Vieras on itse vastuussa vierailunsa aikana kohteessa hajonneista irtaimistosta ja laitteista ja vastaa itse mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta itselleen, muille tai kohteelle.
Vieras on velvollinen korvaamaan yritykselle Oy Svartå Gård Ab (Mustion Linna) vahingon, jonka hän on aiheuttanut kohteelle.
Varaaja on vastuussa myös muista kohteessa vierailevista henkilöistä sekä heidän aiheuttamastaan vahingosta varauksensa aikana.
Lapset ainoastaan aikuisen seurassa. Lapset mukana olevan aikuisen vastuulla.
LIIKUNTAESTEISTÄ TULISI ILMOITTAA AINA ENNAKKOON, AVUSTAMISEN SEKÄ APUVÄLINEIDEN JA PALVELUIDEN RÄÄTÄLÖINNIN MAHDOLLISTAMISEKSI.
Lisätietoa soveltuvuudesta ja saavutettavuudesta kotisivuiltamme -> https://www.mustionlinna.fi/fi/ota-yhteytta/soveltuvuus-saavutettavuus
Aluetta ja Kartanoa ylläpidetään liiketoiminnan kautta
Magnus Linder osti lapsuudenkotinsa takaisin ja aloitti liiketoiminnan Mustion Linnalla 1985. Mustion Linna on Linder suvun yksityisessä omistuksessa. Kartano on säätiöity Magnus Linderin kuoleman jälkeen ja on museoviraston valvonnassa.
Omistajat eivät nosta voittoa. Tavoitteena historiallisesti arvokkaan alueen säilyttäminen tuleville sukupolville Magnus Linderin toiveen mukaan. Tulos käytetään alueen ja tilojen ylläpitoon, restaurointiin ja kehittämiseen.
Vierailemalla Mustion Linnalla ja käyttämällä palveluitamme, tuet toimintaamme - autat näin osaltasi ylläpitämään arvokasta kulttuuriperintökohdetta tuleville sukupolville.
Lämpimästi tervetuloa Mustion Linnaan!
Event Properties
Event Date | 05.07.2024 18:00 |
Categories | Näytelymät ja esiintymiset |